Siirry sisältöön
Hanki liput lahjaksi

Aukioloajat Odota hetki...

Flowpark Turku

Flowparkkaus sopii monenlaisille porukoille – ennakko-osaamista ei tarvita sillä kaikki seikkailijat ohjeistetaan flowparkkauksen saloihin ennen varsinaisia ratoja. Seikkaillessa pääsee vahvistamaan joukkuehenkeä, motivoimaan itseään sekä muita ja testaamaan rajojaan. Leikkisästi kisaillessa kuntoilee ihan huomaamatta ja pitää samalla hauskaa. Kimpassa tekeminen ja raikkaasta ilmasta nautiskelu elävöittää. Vapauta sisäinen apinasi ja laita koordinaatiokykysi koetukselle!

Flowparkkaus soveltuu oivallisesti myös erityisryhmille, sekä terapiaksi että kuntoutukseen, ja monesti kiipeilyä testanneet ovat saaneet mukaansa täysin uudenlaisen kokemuksen.

Olemme tilauksesta auki ryhmille myös aukioloaikojen ulkopuolella, lähetä varauskysely tai kysy lisää sähköpostitse. Turun Flowpark-seikkailupuistossa voi järjestää aktiivisen kiipeilypäivän jopa 300 henkilön ryhmille.

Usein kysyttyihin kysymyksiin sekä turvallisuusohjeisiin on hyvä tutustua jo ennen varaamista.

Työporukat

Flowparkkauksesta uudenlaista puhtia yritysryhmille.

Seikkailu on elämyksellistä ja yhdessä touhuaminen sekä ulkoilmasta nauttiminen piristää. Ajatuskin kulkee virkistävän kiipeilyn jälkeen aivan uudella teholla. Seikkailun ohessa kehittyy niin yhteishenki kuin tasapaino. Tulkaa löytämään tiiminne Tarzan tai Jane!

Flowparkista löytyy haastetta jokaiselle. Olemme luokitelleet radat neljään eri vaikeusasteeseen – helpoimmilla radoilla pärjää, jos vain uskaltaa kokeilla ja vaikeimmat radat vaativat hieman enemmän voimakkuutta sekä vikkelyyttä. Puiston alueelle pääsee ilmaiseksi, joten vaikka ei uskaltautuisi puun latvaan asti, voi yllyttää työkavereita maasta käsin.

Järjestä ohjelmaa työporukallesi, virkistyspäivä, työhyvinvoinnin edistäminen uudessa ympäristössä, tyky- ja tiimipäivä tai kokous Turun Flowparkissa. Kysy lisätietoa täyttämällä varauskysely.

Kiipeilyä puunlatvoissa

Luokkaretket ja seurat

Koululaisten ja opiskelijaryhmien ja urheiluseurojen retket tarjoavat uusia elämyksiä.

Ekologisessa Flowpark-seikkailuhuvipuistoissa aktiviteetin moottorina toimii aina kiipeilijä itse. Freesi ja energinen seikkailu parantaa tasapainoa ja koordinaatiota sekä kohottaa luokkahenkeä. Liikunnallinen ja hauska toiminta kannustaa yrittäämään yhdessä.

Eritasoiset, elävään metsään rakennetut ja jopa 20 metrin korkeudessa huojuvat seikkailuradat takaavat kaikenlaisille kiipeilijöille sopivasti haastetta – ennen kaikkea jokainen pääsee päihittämään itsensä! Haasta luokkasi, joukkueesi, opiskelijaryhmäsi, tai varaa vaikka koko koululle, ja tulkaa testaamaan rajojanne kimpassa.

Kysy lisätietoa lähettämällä varauskysely.

Ohjaajavuokra

Hinta: 90 € / max 3 h

Olisiko tarpeen pari valppaita silmiä ja vikkeliä jalkoja? Saat flowparkkauksen maailmaan erikoistuneen ja ammattimaisen seikkailuohjaajan mukaan kiipeilyyn mentoroimaan sekä jeesaamaan. Toiveesi mukaan ohjaaja voi joko lähteä kiipeilemään seikkailijoiden mukaan radoille tai jäädä maahan tarkastelemaan tilannetta kaikennäkevällä katseellaan. Turvallisuusohjeista löydät tarkat ehdot valvojien määrästä.

Synttärit

Nuori flowparkkaaja poseeraa kiipeilyvarusteissa

Synttäriseikkailut lapsille ja aikuisille! 

Flowparkissa vietät ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat jännän kiipeilyn parissa. Flowparkkaus luontuu kaikenikäisiltä – järjestä meillä 10-, 30- tai vaikka 70-vuotisjuhlat! Kysy lisää lähettämällä varauskysely.

Lapsille suunnattu seikkailusynttäripaketti:

Hinta: 40 € / lapsi
Min. 6 hlö

Viihtyykö muksusi ulkoilmassa? Piisaako hänellä uskaliaisuutta ja virtaa vaikka toisille jakaa? Jos näin on, ovat Flowparkin seikkailusynttärit juuri oikea ratkaisu! Seikkailusynttäreiden kesto on n. 3 h ja pakettiin sisältyy:

  • Varustevuokra (valjaat + kypärä), opastus, seikkailu sekä hanskat Flowparkissa lapsille ja aikuisille valvojille
  • T-paita synttärisankarille
  • Synttäriherkkuja lapsille: jäätelöt, limut ja RAXin pizzaa, lihapullia sekä wingsejä
  • Flowpark-tarrat osallistujille
  • Ohjaajavuokra synttäreille, 3 h.

Huom! Valvojat ovat juhlien tilaajan vastuulla: yksi aikuinen per 4 lasta sisältyy pakettiin ilmaiseksi. Mahdollisilta ylimääräisiltä valvojilta veloitamme normaalin päivälipun hinnan.

Kysy lisätietoa synttäripaketista lähettämällä varauskysely.

Tulosta halutessasi ilmaiset synttärikutsut vieraille!

Polttarit

Extreme-kokemuksia ja itsensä voittamista!

Järjestämässä kamusi polttareita ja etsinnässä aktiviteetti, joka jättää kintut vapisemaan sekä herättää aistit? Nosta jengi puuhun!

Flowparkkaus on sporttinen seikkailu, jonka ytimessä on hauskuuttelu. Puihin rakennetuilla radoilla voi etsiä sisäistä Tarzania tai Janea. Kiipeily soveltuu koko polttariväelle, sillä seikkailuradat on luokiteltu eri vaikeustasoihin – haastetta on tarjolla niin perus konttorityölaiselle kuin hurjimmallekin bodarille. Seikkailun ohessa parantuu koordinaatiokyky, tasapaino sekä me-henki. Kysy lisätietoa polttariseikkailusta täyttämällä varauskysely.

Viimeinen loikka vapauteen -vapaapudotushyppy polttarisankarille:

Pitäisikö tulevan rouvan kenties selättää korkeiden paikkojen pelkonsa? Vai onko tulevalla ukkomiehellä turhan heikko uskaliasuus? Staffimme lupautuu rohkaisemaan sekä pyyhkimään turhat luulot päivän päähenkilön kypärän alta. Sankari ottaa flowparkkauksen lisäksi viimeisen loikan vapauteen ja hyppää vapaapudotuslaitteella 12 metrin korkuisen puun latvasta! Kysy lisää hypystä lähettämällä varauskysely.