Ähtärin puiston avajaiset 14.6. klo 12-19 | Flowpark
Siirry sisältöön
Benji

Flowpark ÄhtäriZoo:n rakennustyöt lähestyvät loppukiriä ja avajaisia vietetään lauantaina 14.6. klo 12-19!

Ähtärin Flowpark on avoinna kesäkaudella avajaisista aina elokuun 9. päivään saakka joka päivä klo 10-19 . Tarkemmat aukioloajat löytyvät täältä ja hinnasto täältä.

Puisto kohoaa aivan Ähtärin eläinpuiston pääporttien viereen alueelle, josta voi ihailla maisemia niin eläinpuistoon kuin myös viereiselle Hankavedelle. Flowparkiin tulee neljä eri tasoista seikkailurataa, testirata jossa asiakkaat opastetaan sekä lähellä maan pintaa kulkeva Benji-lastenrata. Korkeimmillaan radat kulkevat jopa 15 metrissä.

Seikkailuradat on suunniteltu niin, että niistä löytyy sopivasti haastetta niin tavalliselle tallaajalle kuin aktiivisemmallekin liikkujalle. Lastenrata soveltuu pienille alle 120cm pituisille flowparkkaajille ja yhtä hyvin myös korkeisiin paikkoihin totutteleville aikuisille. Puistoon rakennetaan myös kaksi erillistä pitkää liukua. Pisimmässä liu’ussa vauhdin huumasta nautitaan huikealla 115 metrin matkalla!

Etkö malttaisi odottaa avajaisia?
No, ei mekään!

Ota ennakkoa ja fiilistele flowparkkausta Facebookissa
ja Twitterissä.

ähtärizoo