Yrityksen arvot ja tausta

Flowpark Oy:n ovat perustaneet Janne Kalhama ja Antti Puro, kaksi Turusta kotoisin olevaa kaveria, jotka arvostavat mm. seuraavia asioita.

Liikunnallisuus ja ulkoilmaelämä

Haluamme kannustaa kaikkia ikään katsomatta pitämään yllä omaa kuntoaan ja hyvinvointiaan liikkumalla ulkona ja nauttimalla raittiista ilmasta. Meillä suomalaisilla on etuoikeus elää maassa, jossa on vielä suhteellisen puhdas luonto lähellä jokaista. Mieli lepää ja kunto kohenee, kun vietät päivän ulkona liikkuen. Liikunta on kivaa!

Yhteisöllisyys ja kaverisuhteet

Aktiivinen vapaa-aika hyvässä porukassa yhdessä tekemällä vie voiton kotisohvalla röhnöttämisestä. Ihmiset viettävät nykyisin aivan liikaa aikaa passiivisina television, tietokonepelien, erilaisten automaattien ja muiden teknisten välineiden ääressä toimien ennalta määriteltyjen kaavojen mukaan. Haluamme, että jokaisella olisi mahdollisuus kokea välillä itse tekemisen ja onnistumisen ilo ja kaverin kannustamisen tuoma yhteishenki. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!

Ekologisuus

Ympäristön huomioiminen kaikessa toiminnassa tulisi olla osa meidän jokaisen arkipäivää. Flowpark pyrkii toimimaan luonnon kanssa sopusoinnussa muun muassa hyödyntämällä olemassa olevaa infrastruktuuria kuten liikenneyhteyksiä ja lähipalveluja, käyttämällä mahdollisimman vähän sähköä ja käyttämällä laadukkaita ja kestäviä materiaaleja ja varusteita, jotka ovat mahdollisuuksien mukaan kierrätettävissä.